"Aika lentää oli täällä töissä kuukauden tai useamman vuoden"

 


Meillä oli koulutuspäivä jossa käsittelimme Montessori oppeja. Koulutus kesti yhden päivän, jonka jälkeen vietimme yhdessä aikaa. Kuva on Donauinseliltä joka on lähellä päiväkotia. Ohjaajani sanoikin tällöin että "aika menee täällä nopeesti, olit sitten kuukauden tai useamman vuoden." Olen täysin samaa mieltä. 



Erään päivän vietimme puistossa. Lapset olivat innoissaan, kun retki sijoittui isoon leikkipuistoon ja matkustimme puiston pikkujunalla.  Junan puksuttaessa ihailimme maisemia ja ruusuja, jotka olivat radan varrella. Hauskinta tässä pikkujunassa, oli se että radan varrella oli myös eri juna-asemia. 

Päivät ovat olleet kuumia ja eräs päivä tämän lisäksi oli vesileikkipäivä. Lapset saivat leikkiä vesileikkejä ja ilo oli ylimmillään. 

Loppua kohti kuitenkin menimme... 

Minulle järjestettiin hyvästi-juhlat. Sain kauniin kortin johon jokainen lapsi oli osallistunut sekä pienen lahjan. Lapset lauloivat ja minä liikutuin. Tämän jälkeen söimme omenakakkua, jonka ryhmän lapset olivat valmistaneet. Kuinka täältä voikaan lähteä pois?

 Ennen tuloani, päiväkodin johtaja kysyi haastattelussa: "laulatko sinä?" Lupasin laulaa. Hyvästi-juhlassa tuli sitten se heti. Lauloin lapsille Charles Chaplinin Smile-kappaleen.



Paljon jäi vielä kokematta, mutta matka on ollut ikimuistoinen. Sain uusia ystäviä ja työkavereita. Jään eniten kaipaamaan lapsia.


Kohti kotia... Nyt lomailen muutaman päivän, jonka jälkeen alan tekemään muutamia koulutehtäviä.  Kiva jos olette jaksaneet lukea päivityksiä ja seuranneet matkaa. Mutta, nyt sanon auf Wiedersehen! 




Kommentit

Suositut tekstit